Sopimusehdot

Päivitetty 3.10.2018

Helsinki Flea Market on itsepalvelukirpputori, joka on tarkoitettu vain yksityishenkilöiden käytetyn tavaran myyntipaikaksi. Kielletyt/vaaralliset tuotteet kuten esimerkiksi (aikuisviihteen, päihteiden, vaarallisten aineiden, aseiden, huonekasvien sekä elintarvikkeiden) myynti on ehdottaman kiellettyä. Helsinki Flea Market pidättää oikeuden poistaa kielletyt tuotteet myynnistä, ja oikeuden päättää mikä kielletty tuote on. Mikäli myyjä tuo kiellettyjä tuotteita myyntiin, ja aiheuttaa niillä henkilö tai esinevahinkoa, on myyjä täysin korvausvastuullinen tästä aiheutavasta haitasta.

Varausmaksun jälkeen varaus on sitova, emmekä ota myyntipaikoista peruutuksia vastaan. Vuokrasummaa ei myöskään palauteta, jolloin käyttämättä jääneen myyntipaikan vuokrasumma jää asiakkaan vastuulle. Myydyillä tuotteilla ei ole vaihto-, eikä palautusoikeutta.

Viivakoodilliset hintalaput tulostetaan Helsinki Flea Marketissa tarralapuille tai tulostuspaperille. Myyjä voi myös noutaa hintalaput ennakkoon ennen vuokra-ajan alkamista. Kassajärjestelmämme lukee vain viivakoodilliset tuotteet, joten kaikissa myytävissä tuotteissa tulee olla viivakoodi. Myyjä pääsee näkemään reaaliaikaisen myyntisaldonsa netistä, Helsinki Flea Marketin nettisivujen kautta.

Koko liiketilassamme on hälytysjärjestelmä ja -valvonta. Helsinki Flea Market ei vastaa varastetuista tai kadonneista tuotteista. Helsinki Flea Marketin henkilökunta tekee parhaansa estääkseen ja ennalta ehkäisemään varkaustapaukset. Kaikki varkaustapaukset ilmoitetaan poliisille.Helsinki Flea Market ei vastaa tuotteiden tuhoutumisesta tulipalon, vesivahingon, ilkivallan, murron, tai muun yrityksestä riippumattoman syyn sattuessa.

Helsinki Flea Marketin myyntipöydät on tehty puisista, hiotuista kierrätyslavoista, ja koska puusta saattaa irrota tikkuja on myyjän syytä huomioida tämä asetellessaan myyntituotteitaan pöytäänsä. Helsinki Flea Market ei vastaa vahingoista joita mahdolliset puumateriaalista koituvat tikut saattavat aiheuttaa. Myyntipöytään on luvatonta kiinnittää mitään nastoilla, nauloilla tai niittaamalla. Myyntipaikka sisältää liiketilassa puisista kierrätyslavoista ja melamiinilevyistä tehdyn pöytäpaikan, jossa on kolme hyllyä ja reilu vaaterekki noin kolmellekymmenelle henkari-vaatteelle (henkareita saa talon puolesta sen verran mitä on tarvetta). Myyntipöydän kokonaiskorkeus on 160 cm, syvyys 60 cm ja leveys noin 90 cm. Keskitymme vaatteisiin, asusteisiin ja jalkineisiin. Pientavarat kuten maljakot, astiat, kellot tai kehykset ovat tervetulleita mikäli ne eivät vie enempää tilaa kuin mitä myyntipöydän mitat antavat myöden. Jos olet epävarma jonkun myytävän tuotteesi kelpoisuudesta, henkilökuntamme auttaa mielellään.

Myyntiaika käsittää 7 päivää. Myyjä voi tuoda tuotteet aloituspäivänä liikkeen auettua. Tuotteet voi tuoda myös edeltävänä päivänä ennen myyntiajan alkamista liikkeen viimeisen aukiolotunnin aikana. Myyntipaikka tulee tyhjentää myyntiajan päätyttyä, viimeistään tunti ennen liikkeen sulkeutumista. Tyhjentämättömästä myyntipaikasta Helsinki Flea Market veloittaa 16,00 €, joka pidätetään myyjän myyntitulosta. Mikäli myyjä ei tyhjennä myyntipaikkaa tai nouda myyntituotteita, siirtyvät kyseisen myyjän tavarat Helsinki Flea Marketin omistukseen yhden viikon (7 vrk) säilytyksen jälkeen.

Myyjä antaa Helsinki Flea Marketin henkilökunnalla täydet oikeudet pitää myyntipaikkaa puhtaana, ja järjestellä myyntipaikan tuotteita myyntijakson aikana. Myyntipaikan tuotteiden myyntiä voidaan edistää Helsinki Flea Marketin puolesta sosiaalisessa mediassa, johon myyjä antaa suostumuksensa.

Omien rekkien, hyllyjen tai lisäosien tuominen ja esillelaitto myyntipaikalle on kielletty. Tuotteita voi myydä ainoastaan niille varatuissa paikoissa. Helsinki Flea Market ei vastaa viallisista tai puutteellisista tuotteista. Mikäli myyntiin tuodaan puutteellisia tuotteita, ole ystävällinen ja mainitse siitä hintalapussa. Varastetun tavaran tai toisen omaisuuden myyminen on kielletty. Myyjä vakuuttaa, että hänellä on omistusoikeus myytävään tavaraan. Väärinkäytöksistä ilmoitamme poliisille.

Paloturvallisuussyistä ja yleisen turvallisuuden vuoksi tuotteita ei saa jättää myyntiin lattioille/käytäville, eikä ovien ja poistumisteiden eteen. Tuotteiden kuljettamiseen tarkoitettujen laatikoiden, pussien ja jne. säilyttäminen myyntipaikalla on kielletty. Helsinki Flea Marketilla on oikeus siivota ja hävittää myyntipaikalta kaikki ylimääräinen pois.

Helsinki Flea Market ei myy ostajalle hintalaputonta tuotetta. Hintalaput tulee kiinnittää tuotteisiin hyvin. Hintaa ei voi vaihtaa yliviivaamalla, vaan koko hintalappu on vaihdettava. Tuotteet joissa on vaihdettu hinta, jäävät myymättä, kunnes myyjä laittaa tuotteeseen uuden hintalapun myyntiajan puitteissa.

Myyntitulot tilitetään myyjälle 7 vuorokauden kuluessa myyntijakson loppumisesta. 80,00 euroa ylittävät tilitykset maksetaan aina tilille tilisiirtona. 80,00 euroa alittavat myyntitulot voidaan myös maksaa käteisenä. Tilityksen yhteydessä on esitettävä henkilöllisyystodistus. Jos myyjä keskeyttää myynnin ennen myyntijakson loppumista Helsinki Flea Market suorittaa myyjälle tilityksen keskeytykseen asti suoritetuista myynneistä. Paikkavuokrasta kuitenkaan emme maksa hyvitystä.

Myyjä sitoutuu noudattamaan Helsinki Flea Marketin ohjeita ja sääntöjä.

Helsinki Flea Market pidättää kaikki oikeudet muutoksiin.

Katso täältä lisäohjeita ennenkuin tuot tavaraa myyntiin.

OSOITE

Merikannontie 3 A (talonpääty, katutaso)

00260 Helsinki

AUKIOLO

MA-PE 14-20

LA-SU 11-16

OTA YHTEYTTÄ

040 152 3547

[email protected]

SEURAA SOMESSA

Helsinki Flea Market © 2024. All rights reserved.